Terapiapalvelut
Erityisosaaminen
Tervehdys!
Psykoterapiakoulutukseltani olen ryhmäpsykoterapeutti. Ohjaan psykoterapiaryhmiä Helsingissä ja minulla on myös yksilöterapia-asiakkaita. Joskus myös pariskuntia. Ryhmiin on mahdollista hakea Kelan kuntoutustukea, yksilötapaamisiin ei.
Ryhmien lisäksi ammattikokemusta minulla on varhaiskasvatuksesta, psykiatrisilta osastoilta, musiikkiterapiasta ja eniten lähisuhdeväkivaltatyöstä miesten, pariskuntien ja erilaisten verkostojen kanssa.
Terapeuttina olen aktiivinen ja jotkut sanovat haastava, tarkoittaessaan sillä hyvää. Läsnäolo ja asettuminen kunkin ihmisen kohtaamiseen on minulle tärkeää. Terapiaistunnoillani sovellan työurani aikana saamiani oppeja yksilöllisesti asiakkaan etua tavoitellen. Psykoterapeuttinen toimiva suhde on kahden tai useamman henkilön kauppa ja siksi palautan aika-ajoin keskustelua asiakkaan omiin ja yhdessä sovittuihin tavoitteisiin. Onko suuntamme oikea? Kestän ja myös kannustan asiakkaita avoimeen arvioitiin meneillään olevan terapian toimivuudesta.
Pidän työstäni ja olen kiinnostunut mahdollisuuksista olla avuksi erilaisten ihmisten elämäntilanteissa.
Ryhmäpsykoterapiasta voit lukea tarkemmin Mitä ryhmäpsykoterapiassa tapahtuu? -blogikirjoituksestani.
Ohjaan ryhmäpsykoterapiaa Väestöliiton Terapiapalveluissa Helsingin ydinkeskustassa, osoitteessa Kalevankatu 16 A, 00100 Helsinki. Tapaamisia on kerran viikossa, 90 min kerrallaan. Lisätietoja Väestöliiton terapiapalvelujen kotisivuilta.
Jos haluat ilmoittautua ryhmäpsykoterapiaan tai kaipaat asiasta lisätietoja, ole yhteydessä: matti.kupila@vaestoliitonterapia.fi
Vastaanoton sijainti
Lisää tietoa minusta
- Koulutus: Ryhmäanalyyttinen psykoterapeutti
- Vastaanottokielet: Suomi