Meriläinen Merja
Terapiapalvelut
Erityisosaaminen
Tervehdys!
Terapeuttina uskon inhimillisen kohtaamisen voimaan ja työskentelyni pohjautuu aitoon läsnäoloon, vastavuoroisuuteen ja hyväksyvän luottamuksen ilmapiiriin. Uskon, että jokainen on oman itsensä paras asiantuntija, siksi haluan kuulla ja kunnioittaa sinua juuri sellaisena kuin olet. Luotan siihen, että muutos on mahdollista ja edessäsi on parempi huominen. Yhdessä löydämme siihen juuri sinulle sopivan reitin. Terapiassa lähestyn asioita ratkaisukeskeisesti ja ohjaan sinua ymmärtämään ongelmiasi ja näkemään niiden syitä sekä tekemään tarvittavia muutoksia elämässäsi. Haluan auttaa sinua vapautumaan mielensisäisistä esteistä ja löytämään piilossa olevat sisäiset voimavarasi ja sitä kautta parhaan version itsestäsi.
Terapiassa autan sinua tunnistamaan ja kohtaamaan tunteitasi skeematerapian viitekehyksessä tunnelukkojen ja mielen suojavalmiuden aktivoitumiseen liittyvien käyttäytymismallien tunnistamisen sekä moodikarttatyöskentelyn avulla. Sovellan tunnekeskeistä lähestymistapaa myös uupumuksen ja työuupumuksen terapiassa, missä tunteiden tiedostaminen ja hyväksyminen auttavat hyödyntämään niitä entistä paremmin niin ihmissuhteissa kuin työelämässäkin. Erityisosaamistani ovat tunteisiin ja tunne-elämän haasteisiin, elämäntapamuutoksiin, kehonkuvaan ja painonhallintaan liittyvät haasteet.
Vastaanoton sijainti
Lisää tietoa minusta
- Koulutus: Integratiivinen skeematerapeutti, FT, KM Merja Meriläinen, opettajankouluttaja, työnohjaaja (STOry)
- Täydennyskoulutus: Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja, ekspressiivinen taideterapia, Positive Psychology Practitioner®, Videbla®-sanallistava kuvamenetelmä -valmentaja/ kouluttaja, psykoterapeuttiset valmiudet, TRT-menetelmäohjaaja, Psykologian aineopinnot
- Vastaanottokielet: Suomi
Työnohjaus
- Yksilötyönohjaus
- Ryhmätyönohjaus
- Johdon yksilötyönohjaus
- Johdon ryhmätyönohjaus
- Kriisityönohjaus
Työnohjaus on mahdollisuus meille jokaiselle, niin yksilöinä kuin työyhteisöjen jäseninä, löytää ja nähdä paras itsestämme työssä. Se on tutustumismatka voimavaroihin, vahvuuksiin, kykyyn löytää ratkaisuja, luoda uutta, nähdä mahdollisuuksia ja saavuttaa tavoitteita, joiden avulla työn tekeminen ja siihen kiinnittyminen helpottuvat, sen merkityksellisyys lisääntyy ja työ ja sen tekeminen tuntuvat mielekkäiltä.
Olen toiminut työnohjaajana yli kymmenen vuoden ajan lukuisissa työyhteisöissä sekä pitkäkestoisissa että lyhyemmissä työnohjausprosesseissa. Olen myös kriisityönohjaaja ja johdon työnohjaaja sekä positiivisen psykologian asiantuntija ja hyödynnän vahvuustyöskentelyä ja ekspressiivistä taideterapiatyöskentelyä osana asiakkaiden ja organisaatioiden työnohjausta.
Työnohjaajana lähestyn asioita voimavara- ja ratkaisukeskeisesti ja tarjoan sinulle ja/ tai työyhteisöllesi mahdollisuuden tutustua itseen, työkavereihin ja tapoihin tehdä työtä parhaana versiona itsestä, omia vahvuuksia ja voimavaroja hyödyntäen. Työnohjauksessa saat luottamuksen ilmapiirissä, turvallisesti ja rauhassa pohtia oman työidentiteettisi rakentumista ja työhösi liittyviä kehitys- ja kehittämisajatuksia.
Tapaan asiakkaani usein luonnossa liikkuen sekä myös työpaikalla tai omassa toimitilassa asiakkaan toiveita kuunnellen. Olen erikoistunut Walk out® -luontotyönohjaukseen ja hyödynnän luontoa tavoitteellisesti asiakkaiden työhyvinvoinnin ylläpitämiseen ja edistämiseen. Toimin myös etätyönohjajana, jolloin työskentely tapahtuu yhdessä työhuoneesta tai kotisohvalta käsin. Se mahdollistaa joustavan ja vaivattoman siirtymisen myös keskellä työpäivää pysähtymisen ja läsnäolon vahvistavaan ilmapiiriin, tarkastelemaan omaa työtä ja sen tekemiseen liittyviä työhyvinvointia tukevia ja edistäviä asioita yhdessä keskustellen.
Kuka minä olen? Mitä minulle kuuluu? Miten minulla menee?
Näiden kysymysten äärelle pysähdyn aika ajoin itsekin, sillä jaksaakseen työelämän kiireissä, ihmisen on tunnettava itsensä hyvin.