Entä jos terapiassa ei tarvitsisikaan opetella olemaan enemmän muiden kaltainen?
Neuroaffirmatiivisessa eli neurovahvistavassa terapiassa lähtökohtana on ymmärrys siitä, että ihmisten aivot toimivat eri tavoin. Neurokirjoon kuuluvat esimerkiksi autismikirjo, ADHD, Touretten syndrooma sekä erilaiset oppimisvaikeudet, kuten lukihäiriö.
Moni neurokirjon ihminen on elämänsä aikana saanut paljon viestejä siitä, miten pitäisi käyttäytyä, kommunikoida, keskittyä tai olla muiden seurassa. On voinut syntyä kokemus, että omat tavat, tarpeet tai reaktiot ovat jotenkin vääriä.
Silloin avun hakeminenkin voi tuntua ristiriitaiselta. Pitäisikö ensin muuttua toisenlaiseksi, jotta voi saada apua?
Neuroaffirmatiivisessa terapiassa tilannetta lähestytään hyväksyvästä tulokulmasta. Sinun ei tarvitse muuttua joksikin toiseksi saadaksesi voida paremmin. Neuroerilaisuus ei itsessään ole asia, joka pitäisi korjata.
Mitä neuroaffirmatiivinen terapia tarkoittaa käytännössä?
Neuroaffirmatiivisessa terapiassa huomioidaan ihmisen yksilöllinen tapa kokea, ajatella, kommunikoida ja säädellä kuormitusta. Se ei ole erillinen terapiasuuntaus, vaan kuvaa terapeutin ymmärrystä neurokirjon piirteitä kohtaan sekä sensitiivistä työotetta asiakkaan ajatuksia, tunteita ja kokemuksia kohtaan. Neuroaffirmatiivinen terapia voi olla psykoterapiaa, seksuaaliterapiaa tai vaikkapa toimintaterapiaa, riippuen siitä, millaisiin haasteisiin haet apua.
Yhdessä voidaan pohtia esimerkiksi:
- Mikä elämässä kuormittaa?
- Millaiset tilanteet vievät energiaa?
- Miten omaa kuormitusta voisi oppia tunnistamaan aikaisemmin?
- Millaiset keinot auttavat palautumaan?
- Miten omia rajoja voisi tunnistaa ja ilmaista?
- Millainen arki tukisi paremmin omaa hyvinvointia?
- Miten voisi suhtautua itseensä vähemmän vaativasti ja myötätuntoisemmin?
Terapian tavoitteet eivät lähde siitä, miltä sinun pitäisi näyttää tai kuulostaa muiden silmissä.
Ne lähtevät siitä, mitä sinä tarvitset voidaksesi paremmin.
Kaikkea ei tarvitse “normalisoida”
Neuroaffirmatiivisessa terapiassa esimerkiksi katsekontaktia, stimmaamista, liikkumista, erityisiä kiinnostuksen kohteita, omaa kommunikaatiotapaa tai tarvetta rutiineihin ei automaattisesti nähdä ongelmina.
Sen sijaan voidaan kysyä, aiheuttaako tämä sinulle itsellesi haittaa – vai onko tämä yksi tapa ilmentää ja olla oma itsesi?
Jos esimerkiksi katsekontakti tuntuu epämukavalta tai vie paljon energiaa, sitä ei välttämättä tarvitse harjoitella vain siksi, että sitä pidetään sosiaalisesti toivottavana.
Jos taas haluat löytää keinoja erilaisiin sosiaalisiin tai vaikkapa seksuaalisiin tilanteisiin, niitä voidaan pohtia yhdessä. Tavoitteena on löytää sinulle toimivia tapoja – ei pakottaa sinua ohittamaan omia tarpeitasi tai tunteitasi.
Neuroaffirmatiivisuus ei tarkoita, ettei mitään tarvitse muuttaa
Neuroaffirmatiivinen terapia ei tarkoita sitä, että kaikki toimintatavat pitäisi hyväksyä muuttumattomina.
Jos esimerkiksi ahdistus, uupumus, impulsiivisuus (myös seksuaalinen), tunteiden säätelyn vaikeudet tai ihmissuhdehaasteet hankaloittavat elämää, niitä voidaan käsitellä terapiassa.
Uusia taitoja on mahdollista opetella. Oleellista on, miksi muutosta tehdään – ja kenen ehdoilla.
On eri asia opetella keinoja, jotka helpottavat omaa elämää, kuin opetella jatkuvasti peittämään itselleen luontaisia piirteitä vain siksi, että näyttäisi muiden silmissä “normaalilta”.
Maskaaminen voi olla raskasta
Moni neurokirjon ihminen on oppinut jo lapsuudesta lähtien tarkkailemaan itseään.
Ehkä olet opetellut katsomaan muita ja jäljittelemään heidän tapaansa puhua, elehtiä tai olla vuorovaikutuksessa. Ehkä olet oppinut peittämään kuormitustasi tai sivuuttamaan omia tarpeitasi, jotta pärjäisit työssä, opinnoissa tai ihmissuhteissa.
Ulkopuolelta kaikki voi näyttää olevan hyvin, mutta voit jatkuvasti kokea joutuvasi esittämään jotain muuta, kuin olet. Tämä vie aivan valtavasti voimavaroja.
Terapiassa on mahdollista pysähtyä tutkimaan tätä yhdessä.
Mikä on minulle luontevaa? Mitä teen siksi, että siitä on minulle apua? Ja mitä teen vain siksi, että olen oppinut sen olevan hyväksyttävää?
Näiden kysymysten äärelle pysähtyminen voi olla merkittävä askel kohti armollisempaa suhdetta itseen.
Terapiaan ei tarvitse tulla valmiina. Riittää, että tulet sellaisena kuin olet.
Kirjoittaja
Liina Sievers on toimintaterapeutti ja erityistason seksuaaliterapeutti (NACS). Hän on suorittanut psykoterapian, kognitiivisen lyhytterapian, hyväksymis- ja omistautumisterapian sekä liikuntalääketieteen opintoja ja työskennellyt pitkään liikunta- ja hyvinvointialalla valmennus- ja koulutustehtävissä. Liina työskentelee Väestöliiton Terapiapalveluissa auttaen asiakkaitaan seksuaalisuuteen, ihmissuhteisiin ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvissä haasteissa ja kysymyksissä.
