Myös uskoton tarvitsee myötätuntoa
Syksyt ovat erojen huippuaikaa, joten on syytä antaa niille vähän huomiota. Ei siksi, että olisi hyödyllistä jälkiviisastella, vaan siksi, että eroa pohditaan usein monta kuukautta, jopa vuosia. Mitä aiemmin pohdintoihin tarttuu, sitä todennäköisemmin ajatukset eivät mene umpisolmuun.
Kaikki erot eivät tietenkään noudata samaa kaavaa ja erojen syitä on monia. Silti on tunnistettavissa kolme yleisintä syytä eroille ja nämä ovat rakkauden tunteen sammuminen, uskottomuus ja kommunikaation ongelmat.
Lisäksi eroamista edeltää yleensä runsaasti riitelyä. Toisaalta ne parit, ketkä eivät koskaan riitele, eroavat todennäköisemmin. Riidattomuus ei siis ole suora merkki tyytyväisyydestä. Osa ihmisistä ei vain ole koskaan oppinut riitelemään. Ei siis kannata pelätä riitoja, mutta on opeteltava riitelemään rakkaudella.
Suurin syy riitoihin parisuhteessa on uskottomuus. Se on myös suurin syy eroille. Eikä ihme, sillä se aiheuttaa valtavaa kärsimystä sen kohteeksi joutuneelle, mutta myös itse pettäjälle, muille perheenjäsenille ja koko lähipiirille. Kuka meistä ei olisi kertaakaan joutunut osalliseksi uskottomuuskriisiä joko sen osapuolena tai olkapäätä tarjoavana ystävänä? Aiheeseen liittyvät juorut eivät nekään ole miellyttävää kuultavaa. Uskottomuus jo pelkkänä ilmiönä uhkaa perustarvetta turvallisuudelle ja läheisyydelle, joita haluamme puolustaa kovin sanoin.
Onko uskottomuus sitten aina seurausta huonosta suhteesta? Tilastollisesti on todettava, että uskottomuus liittyy usein koettuun laatuun suhteesta. Riidat, väkivaltainen käytös sekä emotionaalinen ja seksuaalinen apatia tyypillisesti edeltävät pettämistä. Myös tyytymättömyys suhteessa olevan seksin määrään tai kumppanin mieltymyksiin siinä lisäävät todennäköisyyttä suhteen ulkopuolisille suhteille.
Uskottomuus ei kuitenkaan ole pelkästään suhteen ongelma, vaan yksilöihin liittyvät tekijät lisäävät riskiä sen ilmenemiselle. Osa näistä liittyvät ihmisten arvoihin. Sallivampi yleisasenne ja toisaalta korkeampi kiinnostus seksiin kohottavat riskiä. Uskottomuuden juuret voivat olla myös paljon syvemmällä ihmisessä, kuten tavassa kiintyä toiseen ihmiseen. Jos kokee itsensä vähemmän rakastettavaksi, voi uuden ihmisen huomionosoitukset tuntua liiankin hyvältä. Tai jos on vuosien saatossa sisäistänyt uskomuksen, että kukaan ei voi tarjota riittävää läheisyyttä ja turvaa, voi sitoutuminen suhteeseen olla lähtökohtaisesti heikkoa.
Miten uskottomuuskriiseistä sitten selvitään? On suhteita, jotka eivät pääty välittömään eroon pettämisestä huolimatta – karkeasti sanottuna puolet. Osa jopa onnistuu vahvistamaan suhdetta kriisin myötä. Silti en toivo kenellekään sitä. Se on kokemus, joka vie vähintään kuukausia elämästä. Se vetää maton kaiken alta: työkyvyn, elämänilon, ruokahalun, unen. Ja vaikka pahimmasta selviytyisi, usein jälkimaininki on kuin synkkä aalto yössä. Suhteen säilymisen kannalta on ratkaisevaa, minkä verran vastuuta uskoton pystyy tapahtumista kantamaan. Jaksaako hän uudelleen ja uudelleen kertoa, mitä tapahtui? Ja pystyykö hän kärsivällisesti ottamaan vastaan sen kaiken: vihan, surun, inhon, takertumisen. Vaatii aika paljon katsoa itseään peiliin ja todeta, kuinka paska jätkä on. Jätkä? Tilastollisesti uskoton on todennäköisemmin mies, mutta naisetkin harrastavat sitä. Naisille on tyypillisempää tunnetason pettäminen ja sitä ei aina lasketa mukaan tilastoihin. Ehkä pitäisi siis kuitenkin sanoa “tyyppi”.
Entä auttaako uskottomuuskriisiin pariterapia? Toipumisen yhtenä edellytyksenä on jonkinlainen jaettu narratiivi eli seloste tapahtuneista. Hiljalleen hahmottuva tilanteiden ketju antaa hallinnan tunnetta; Välttääkseen virheiden toistumisen on tiedettävä, milloin pitäisi vetää jarrua jatkossa. Terapia haastaa kysymään, missä kohtaa unohdit kumppanin tarpeet. Mitä olit vailla, kun et välittänyt tarpeeksi?
Kannattaako antaa anteeksi? Siihen liittyy paljon hyötyjä, joista merkittävin on yleensä lasten arjen säilyminen lähes ennallaan. Välttäessäsi eron vältät myös sinkkumarkkinoille joutumisen. Monia kammottaa ajatus yksin jäämisestä ja oman markkina-arvon määrittelystä. Kuitenkin tulevaisuuden ylle lankeaa toisenlainen varjo. Jos annat anteeksi, onko se väärä signaali? Jos kyseessä on kumppanin ensimmäinen syrjähyppy, mahdollisuudet muutokseen ovat olemassa. Yleensä uskoton osapuoli kärsii omista teoistaan. Tämä syyllisyyden sävyttämä kärsimys ohjaa häntä korjaamaan aiheuttamansa sotkun. On tervettä potea syyllisyyttä, vetäytyä kuoreensa ja miettiä omassa hiljaisuudessaan, mitä tuli tehtyä. Muutos vaatii taakseen vahvan motivaation, ja parhaimmillaan se syntyy halusta olla parempi puoliso jatkossa. Myös uskoton tarvitsee tässä kohtaa myötätuntoa.
Psykologi
Kirjoittaja toimii psykologina Väestöliiton Terapiapalveluissa Helsingissä Kalevankadulla.
