Miten selvitä uskottomuudesta?
Moni miettii, voiko uskottomuudesta selviytyä. Se onkin ehkä vaikein parisuhteen kriiseistä. Se sekoittaa ei pelkästään arjen, vaan myös suunnitelmat lähitulevaisuudelle ja kenties loppuelämälle. Missä asutaan? Miten nukutaan? Mitä enää puhutaan? Uskottomuuden tuhovoima on valtava ja tulee usein yllätyksenä myös uskottomalle osapuolelle.
Kriisejä on niin monenlaisia kuin on kriisiin ajautuneita ihmisiä. Silti ihmisyyteen liittyy paljon myös jaettua. Se mikä on intiimiä, on yleistä. Niin myös uskottomuuden paljastumiseen liittyvät kivuliaat tunteet, siihen ajaneet sisäiset ristiriidat sekä toipumisen pitkä tie. Tässä tekstissäni esitän joitain näkemyksiä uskottomuudesta selviytymiseen, mitkä olen poiminut kirjallisuudesta ja työssä oppimastani.
”Ei voi olla totta!”
Kun uskottomuus paljastuu, ihmisen uskomusjärjestelmä särkyy. Järkyttävä tieto vie pohjan normaaleista elämän asioista. Kyky syödä, nukkua ja havaita aikaa voivat kadota useammaksi päiväksi. Seuraa valtava psykologinen kriisi, jossa erilaiset reaktiot ja tunteet vaihtelevat olotilasta toiseen.
Jos voimme luottaa elämän jatkuvan kutakuinkin samalla tavoin, koemme turvaa ja elimistömme voi rauhoittua. Kun taas jotain ennakoimatonta tapahtuu, hallinnan tunne elämästä katoaa. Kun uskottomuutta ilmenee, luottamuksemme ihmisiin, rakkauteen ja ennen kaikkea kumppaniin katoaa hetkessä. Muutos on niin valtava, että sitä on ensin vaikea edes käsittää.
Oliko kaikki sittenkin valhetta?
Ihmisen sisäisen uskomusjärjestelmän särkyminen on psyykkisen trauman keskeisin syy. Kun jotain täysin odottamatonta tapahtuu, sisäistä turvaa ylläpitävä kivijalka saa vakavan vaurion. Yhtäkkiä mikään ei olekaan kuin ennen.
Ihmisen sopeutumiskyky ei usein riitä ison, äkillisen muutoksen sietämiseen, minkä vuoksi mieli suojautuu kaaokselta. Seuraa sekava olotila, vaihtuvia tunteita sekä ruokahalun ja unen vievä voimakas stressireaktio.
Psyykkisen kriisin kulkua voisi kuvata spiraalin omaiseksi jatkumoksi, jossa erilaiset reaktiot tulevat ja menevät. Välillä tuntuu, että toipuminen edistyy, kunnes se ottaa jälleen takapakkia, ja jo kertaalleen läpi käydyt vaiheet ovat taas edessä.
Uskottomuus ei aina ole traumaattista
Psyykkisen trauman syntyminen edellyttää sitä, että tapahtuu jotain odottamatonta. ”Puolisoni ei koskaan pettäisi minua”, ”Me pysymme aina yhdessä” ovat esimerkkejä uskomuksista, jotka saavat rajun kolauksen uskottomuuskriisissä. Kaikilla meistä ei kuitenkaan ole yhtä luottavainen olo kumppanin suhteen ja osalla on historiassaan petetyksi tulemisen kokemuksia.
Osassa kulttuureista uskottomuus on jopa odotettavaa. Jos oletus on, että kumppanilla tulee olemaan muitakin partnereita suhteen aikana, niiden tapahtuessa tieto ei välttämättä tule valtavana yllätyksenä eikä traumaattista kokemusta synny.
Länsimaisissa kulttuureissa uskollisuus on kuitenkin yleisesti jaettu perusarvo. Suuri osa tuomitsee syrjähypyt ja kokee ne äärimmäisen kivuliaina. Tämän vuoksi luottamuksen uudelleen rakentaminen on pitkä prosessi, jonka keskeisimmäksi kulmakiveksi nousee yhdessä rakennettu ymmärrys koko tapahtumien vyyhdistä.
Uskottomuudella on pitkät juuret
Usein kriisiä käsitellessä puheisiin muodostuu selkeä roolijako, jossa toinen on pettäjä ja toinen uhri. Tämä asetelma on lähtökohtaisesti oikeutettu, mutta pitemmän päälle käytettynä ei välttämättä auta kriisistä selviytymisessä. Se sysää kaiken vastuun pettäjälle eikä auta näkemään tilannetta laajemmasta perspektiivistä.
Uskottomuutta edeltää usein joukko erinäisiä suhteen ongelmia, kuten runsasta riitelyä, pitkittynyttä kuormitusta ja etääntymistä. Näihin ratkaisu ei ole uskottomuus, mutta niiden tunnistaminen usein auttaa ymmärtämään, miksi toinen luopui jaetusta rakkaudesta. Kun ymmärtää oman roolinsa kriisin synnyssä, voi olla helpompi hyväksyä tapahtuneet ja olla armollisempi toiselle.
Yhteisen tarinan luominen
Uskottoman puolisolle ”Miksi?” on oleellisin kysymys toipumisen eri vaiheissa. Uhri haluaa ymmärtää, mitä toisen päässä liikkui, kun tämä päätti olla uskoton. Mikäli kyseessä oli pitempi salasuhde, voi olla vielä vaikeampi ymmärtää toisen tekoja. Kysymykset auttavat jäsentämään mielikuvaa tapahtumista ja saamaan näennäistä hallinnan tunnetta niihin. Ikään kuin tiedolla voisi peruuttaa jotain tai saada osallisuuden kokemuksen tilanteisiin, joista itse jäi ulkopuoliseksi.
Uskottoman puolisolle ei riitä yksittäiset keskustelut ja helpot selitykset. Toipumiseen hän tarvitsee eri näkökulmien analysointia ja toistoja jo saamiinsa vastauksiin. Prosessi on kuin ison luun pureskelua, mikä sitten hiljalleen päättyy, kun luuta on saanut riittävän kauan jauhaa.
Faktojen kertaaminen usein turhauttaa uskotonta, mikä pahimmassa tapauksessa estää kriisistä selviytymisen. Paras keino selvitä kriisistä on puhua siitä riittävän paljon. Tapahtumien kertaaminen on kuin sen punomista osaksi elämäntarinaa ja henkilöhistoriaa. Luottamuksen uudelleen rakentaminen edellyttää, että uskoton on tässä tunnetyössä mukana ja siten kantaen vastuunsa toimintansa seurauksista.
Kestääkö suhde loputonta trauman käsittelyä?
Joskus käy niin, että kriisin käsittely pitkittyy. Molemmat turhautuu, kun tapahtumia ei pystytä jättää historiaan ja niiden puheeksi otto äityy riidaksi. Molemmat kokevat yksinäisyyttä. Näissä tilanteissa uskottoman puoliso saa usein moitteet siitä, että ei pääse yli riittävän nopeasti. Onko kriisien käsittelylle olemassa yleistä eräpäivää?
Ihmiset toipuvat eri tahtiin järkyttävistä tapahtumista. Osin siihen vaikuttaa perimä ja osin aiemmat elämänkokemukset. Ylipäänsä psyykkinen kestävyys ja resilienssi vaikuttavat ihmisen kykyyn selviytyä elämän takaiskuista.
Toinen oleellinen tekijä toipumisen kannalta on se, miten pari onnistuu yhdessä jakamaan kokemaansa. Tunteiden ilmaiseminen, salliminen, myötäeläminen ja niistä irti päästäminen ovat keskeisiä osaprosesseja kriisin käsittelyn aikana. Jos riitely ja mykkäkoulu, töihin tai päihteisiin pakeneminen taikka puhumattomuus ja teeskentely estävät tunteiden käsittelyn, kriisi pitkittyy. Pareille tarkoitetussa kriisiterapiassa keskiössä ovatkin tunteet, joita ilman terapeutin tukea on vaikea käsitellä rakentavassa hengessä.
Jaana Mäntykoski
psykologi, terapeutti
Kirjoittajasta
Jaana Mäntykoski on psykologi, jolla on yli kymmenen vuoden kokemus psykologin työstä. Hän on aiemmin kerryttänyt laaja-alaista osaamista työskentelemällä yliopistollisen sairaalan psykiatrian poliklinikalla sekä Väestöliitto ry:n parisuhdetiimissä. Jaana hyödyntää kognitiivisen käyttäytymisterapian ja tunnekeskeisen pariterapian menetelmiä sekä yksilöiden että parien tukemisessa, auttaen asiakkaitaan ratkomaan erilaisia pulmia, kriisejä ja ihmissuhdehaasteita. Jaana ottaa vastaan asiakkaita Väestöliiton Terapiapalveluiden Helsingin toimipisteellä (Kalevankatu 16, Helsinki).
