Blogisarja 3/3: Lapsi uusperheessä
Lapsi tarvitsee aikaa ja turvaa eron jälkeen
Aikuiset eivät erovaiheessa usein tiedosta, miten paljon lapset tarvitsisivat aikaa eron käsittelyyn ja siitä selviämiseen. Uusien ihmissuhteiden tuominen eron jälkeen lasten elämään vaatii aikuisilta sensitiivisyyttä, aikaa ja paljon turvallista puhetta mahdollisesti jo valmiiksi tuntosarvet pystyssä olevien lasten skannatessa tilanteita.
Lapsille olisi turvallista tietää olevan lupa tuntea erilaisia tunteita ulkopuolisuudesta, mustasukkaisuudesta ja ilosta epävarmuuteen ja suruun. Jarruttaa ja määrittää etenemistahti, vaikka rakastuneet aikuiset haluaisivatkin rakentaa uutta perhettään onneksi ja suojaksi itselleen ja lapsille.
Uusperheen toimimattoman ihmissuhdeverkoston on todettu olevan hyvinvoinnin riskitekijä, joka näyttäytyy lasten ongelmina. Uusperheen sisäiset suhteet ovatkin lapsen hyvinvoinnin kannalta olennaisempia kuin suhteet perheen ulkopuolelle.
Lapset sopeutuvat, kun heidän kokemustaan heille tärkeistä ihmissuhteista ei sivuuteta. Tämä vaatii joustavuutta ja kykyä ajatella laajasti niiltä aikuisilta, joiden vastuulla lasten hyvinvointi on. Lasten hyvinvointi ilmenee luonnollisesti aikuistenkin hyvinvointina, toiveikkuutena ja odotuksina tulevasta.
Aikuisten väliset suhteet heijastuvat lapseen
Uusperheen hyvinvointi määrittyy myös siinä, miten hyvin uusperheeseen kuuluvat aikuiset erovanhempia myöten ovat saaneet keskinäiset suhteensa järjestymään, miten ero on käsitelty ja miten siitä on selvitty.
Uusperheen lapset elävät aikuisten välisissä suhteissa ja uusperhe-elämä testaakin mallikkaasti, miten erilaiset perherakenteet ja systeemit toimivat yhteen. Uusperheen elämä voi olla täynnä ristiriitaisia vaatimuksia, eivätkä kaikki jäsenet välttämättä pääse kuulluiksi ja jotkin ihmissuhteet saattavat huomaamatta jäädä liian vähäiselle tuelle.
Jotta lapsi saa kokea turvan ja oman itsensä jatkumisen, hänen pitää saada säilyttää kiintymyssuhteensa molempiin biologisiin vanhempiinsa. Tutkittua on, että lapsen hyvä suhde muualla asuvaan vanhempaan ja tämän mahdolliseen uusperheeseen voi olla lapsen hyvinvointia tukeva positiivinen voimavara.
Kaksi kotia, vai ei kotia ollenkaan?
Uusperheiden lapset asuvat yhteisissäkin kodeissaan usein hyvinkin erilaisin rytmein, riippuen vanhempiensa huoltajuussopimuksista. Osa lapsista elää sujuvaa kahden kodin elämää, osa matkalaukkuelämää, osa kokee kodikseen vain sen vanhemman kanssa asumisen, jonka luona hän on pidempään tai ilman uusperhettä.
Aikuisten tehtävä on varmistaa, ettei poissaolevaa välillä pistetä hyllylle, vaan hän on perhettä ja hänellä on koti yöpymismääristä riippumatta. Uusperheen kotiin esimerkiksi joka toinen viikonloppu asettuva lapsi on vaikeissakin tunteissaan yhtä oikeutettu perheenjäsen kuin aina kodissa asuvat aikuiset tai mahdolliset muut lapset.
Lapsen sopeutumista luonnollisesti helpottaa oma tila tai huone, vähintään oma vakituinen sänky ja tavarat. Esimerkiksi vaihtopäivien merkitys, niiden ennakointi ja niissä tunnetilojen tasoittaminen ovat avoimen kommunikaation hyviä paikkoja myös tarvittaessa lapsen päivähoidon tai koulun suuntaan.
Jos uusperheen arkeen kuuluvat monenlaiset tunteet tiedostetaan luvallisina ja niistä pystytään puhumaan rakentavasti, ne eivät ujuttaudu rikkomaan uusperhettä.
Uusperhe voi olla uusi mahdollisuus
Vaikeuksien luettelemisen ohella on ehdottoman selvää, että uusperhe on myös uusi mahdollisuus kaikille jäsenilleen. Jos edellisen parisuhteen virheistä on ottanut onkeensa, pystyy uusi parisuhde kasvamaan elämän parhaimmaksi kokemukseksi.
Uusperheen lasten hyvinvointi voi kohentua, sillä uusperhe voi tarjota lapsille sitä turvaa, kiintymystä ja hoivaa, mistä lapset ehkä ovat jääneet vähälle aiemmassa, mahdollisesti riitaisassa perheessä. Bonussisaruksista voi tulla tasaveroisia ja yhtä merkityksellisiä kasvu- ja oppikumppaneita kuin biologisista sisaruksista.
Asiakastyössäni sanallistettu ajatus siitä, kuinka ”uusperhe on meidän aikuisten valinta” nostaa aikuisten vastuun lempeästi onnen mahdollistajaksi. Toimiva uusperhe tuottaa onnistuessaan jäsenilleen ja ympärilleen onnellisuutta ja iloa monine ihmissuhteineen.
Kirjoittajasta
Heli-Anna Immonen on koulutukseltaan sosiaalityöntekijä (YTM), kasvatustieteen maisteri (kasvatuspsykologia), uusperheneuvoja, neuropsykiatrinen valmentaja ja lyhytterapeutti. Lisäksi hän on suorittanut julkisen sektorin kaksivuotiset perheterapiaopinnot sekä Solmuja parisuhteessa -parineuvojaopinnot.
Heli-Annalla on laaja työkokemus perheiden kanssa työskentelystä, erityisesti vanhemmuuden haasteiden, uusperheiden monimuotoisten tilanteiden ja erotyöskentelyn parissa. Hän kohtaa työssään lapsia, nuoria, aikuisia sekä pariskuntia. Perheiden kanssa tehtävä työ on hänelle sydämenasia, ja hän nojaa työskentelyssään vahvuusajatteluun.
Asiakastyössä Heli-Annalle on tärkeää kuulla ja nostaa esiin asiakkaan oma ääni – oli kyseessä lapsi, aikuinen, pari tai laajempi perhe, yksilö- tai verkostotyön kontekstissa. Hän ajattelee, että asiakas on itse oman elämänsä asiantuntija, ja hänen tehtävänsä on kunnioittaa tätä yksilöllistä prosessia toimien kuulijana ja hoksauttajana yhdessä pohtien.
Heli-Annan vastaanotolle ovat tervetulleita pohtimaan askelmerkkejä polullaan niin yksilöt, parit kuin perheetkin – myös kertakäynnit ovat mahdollisia.
.
