Keskeneräiset asiat ja käsittelemättömät tunteet voivat näyttäytyä erilaisina haasteina niin omassa elämässäsi kuin ihmissuhteissasikin. Joskus ongelmat eivät ole tarkasti määriteltävissä, mutta silti voi tuntua, että tarvitset tukea.
Yksilöterapia tarjoaa turvallisen tilan, jossa sinulla on mahdollisuus tulla kuulluksi, oivaltaa uusia näkökulmia ja saada konkreettisia ratkaisuja elämääsi häiritseviin kysymyksiin. Kaikki lähtee siitä, että sinun ajatuksesi, kokemuksesi ja tunteesi ovat tärkeitä ja ansaitsevat tulla kuulluiksi.
Terapiassa pyritään tunnistamaan ja ymmärtämään erilaisten oireiden taustalla vaikuttavia tekijöitä, kuten ahdistusta, sisäisiä ristiriitoja tai seksuaalisen halun puutetta.
Työskentelyn aikana terapeuttimme toimivat kanssasi ratkaisukeskeisesti ja joustavasti, huomioiden juuri sinun elämäntilanteesi, jotta löydät toimivia ratkaisuja ja uusia näkökulmia arjen haasteisiin.
Terapiassa voidaan käyttää apuna erilaisia tehtäviä tai luovia menetelmiä, kuten valokuviin, musiikkiin tai rentoutumiseen pohjautuvia harjoituksia, joista jokaisesta sovitaan yhdessä aina etukäteen. Näin varmistetaan, että jokainen askel terapiaprosessissa tuntuu turvalliselta ja merkitykselliseltä.
Terapiassa luodaan yhteyttä omaan minäkuvaan, vahvistetaan voimavaroja ja rakennetaan terveitä rajoja. Samalla pyritään löytämään konkreettisia selviytymis- ja ratkaisukeinoja, jotka tukevat sinua arjessa ja auttavat etenemään elämässä.
Terapiaprosessin aikana on myös mahdollista kohdata vaikeita tai ahdistavia muistoja kunnioittavasti ja varoen, jotta ne eivät sulkeutuisi uudelleen sisimpään vaan tulisivat ymmärretyiksi ja käsitellyiksi. Näin menneet kokemukset voivat muuttua voimavaraksi sen sijaan, että ne estäisivät kasvua ja kehittymistä.
Terapeuttimme tukevat sinua oppimaan omista toimintatavoistasi sekä mahdollisesti myös parisuhteen dynamiikasta, jotta voit tunnistaa, mistä tietyt reaktiot tai käyttäytymismallit kumpuavat ja miten haluat toimia jatkossa. Kun hahmotat taustalla vaikuttavia tekijöitä, sinulle avautuu uudenlainen valinnanmahdollisuus asenteiden, ajatusten, tunteiden ja konkreettisen toiminnan suhteen. Tämä voi tuoda helpotusta arjen haasteisiin sekä vahvistaa itseluottamusta ja itsetuntemusta.
Monet hakeutuvat terapiaan erilaisten epävarmuuden, riittämättömyyden, syyllisyyden tai häpeän tunteiden vuoksi. Nämä tunteet saattavat voimistua esimerkiksi parisuhdekriisin, erotilanteen tai muun elämänmuutoksen yhteydessä. Toisilla haasteet näyttäytyvät ahdistuksena, masennuksena tai seksuaalisuuteen liittyvinä toiminnallisina ongelmina, kuten erektio- tai kiihottumisvaikeuksina. Myös erilaiset riippuvuudet tai lapsuuden aikaiset laiminlyönnit, hylkäämiset ja väkivallan kokemukset voivat aktivoitua myöhemmässä elämässä, kun saman tyyppiset tunteet tai olosuhteet heräävät uudelleen.
Terapiassa näiden juurisyiden tunnistaminen auttaa ymmärtämään, miten menneet kokemukset vaikuttavat nykyhetkeen. Samalla saat keinoja lisätä hyvinvointiasi ja mahdollisuuden luoda itsellesi mielekkäämmän tulevaisuuden.
Turvallisen ja arvostavan ohjauksen ansiosta voit rauhassa tarkastella eri puolia itsestäsi ja opetella uusia toimintatapoja, jotka tukevat kokonaisvaltaista jaksamista ja elämäniloa.
Tutustu terapeutteihimme
ja löydä itsellesi sopiva tuki.
Jokaisella terapeutillamme on oma erityisosaamisensa, joka auttaa sinua löytämään juuri oikean avun.
Voit varata ajan terapiaan helposti nettiajanvarauksemme kautta tai soittaa asiakaspalveluumme.
Nettiajanvaraus
| Asiakaspalvelu: 09 2280 5267
Varaa aika 30 minuutin terapianeuvontaan ja keskustele luottamuksellisesti asiantuntijamme kanssa. Saat henkilökohtaisia suosituksia juuri sinulle sopivasta terapiamuodosta. Katso hinnat ja lisätiedot sivuiltamme.
Varaa aika terapianeuvontaan