Toimivan parisuhteen resepti?

Toimivan parisuhteen resepti?

Jos toimivaan parisuhteeseen olisi resepti, mitä se sisältäisi? – Ainakin luottamusta, läheisyyttä, yhteistä aikaa, erillisyyttä ja toisen huomioon ottamista. Näillä saisi aikaan jo aika hyvän sopan. Resepti ei toki joka suhteessa ole mittasuhteiltaan täysin sama, mutta jokaisessa toimivassa parisuhteessa nämä kyseiset osa-alueet ovat ainakin jollakin tavalla mukana.

Luottamus on sitä, että toinen pelaa avoimilla korteilla. Teillä on yhteinen käsitys pelin hengestä ja toisen panoksesta. Luottamus ei ole sitä, etteikö tekisi väärin tai mokaisi, vaan sitä, että on avoin. Voi luottaa siihen, että toinen ei heti huomenna lähde jonkun toisen matkaan. Luottamus on sitä, että uskaltaa avata sisimpänsä toiselle ja ottaa vastaan toisen sisin. Olla itselle ja toiselle rehellinen siitä kuka on ja mitä aikoo.

Läheisyys on paljon muutakin kuin seksi. Ihminen tarvitsee läheisyyttä, kokemusta siitä, että toinen on läsnä ja itse saa olla läsnä toiselle. On olemassa parisuhteita, joissa seksi on voinut joutua vähemmälle tai jäädä jopa joksikin aikaa kokonaan pois, mutta silti pariskunta on selvinnyt. Mikäli kosketus ja läheisyys uupuvat kokonaan, niin sitä on parisuhteessa vaikeampi kestää.

Mikäli omassa lapsuuden kodissa läheisyyden osoittaminen ei ole ollut kaunis ja rakkaudellinen teko, voi olla vaikea itsekään osata sitä antaa, mutta lohdullista on, että sen voi vielä aikuisenakin oppia. Voi opetella koskettamaan, halaamaan ja pusuttelemaan arjen keskellä. Opetella kuuntelemaan toista ja antaa toisen kuunnella itseään.

Yhteinen aika. Toiseen tutustuminen vaatii sitä, että aikaa vietetään yhdessä. Toki elämässä on erilaisia ajanjaksoja, eikä suhde tarkoita jatkuvaa kumppanin kanssa olemista. On kuitenkin tärkeä tunnistaa, että toiselle yhteisen ajan viettäminen voi olla suurempi rakkauden teko tai kokemus kuin toiselle. Tässäkin asiassa olisi hyvä löytää sopiva ja tyydyttävä tasapaino molemmille.

Ruuhkavuodet ja kunnianhimoinen työsuhde voivat haastaa yhteisen ajan löytämistä. Silloin on tärkeä pysähtyä miettimään vietetyn ajan laatua ja ehkä myös keinoja sen eteen, että yhteistä aikaa voisi vaikka edes hippusen verran soppaan lisätä. Olisiko mahdollista juoda yhdessä iltatee ja vaihtaa siinä päivän kuulumiset tai käydä vaikka yhdessä kävelyllä?

Erilisyys. Yhteisen ajan ja me-ajattelun lisäksi ei pidä unohtaa, että sinä ja puolisosi olette erillisiä. On tärkeää kuunnella mitä sinä haluat ja mitä sinä kaipaat ja tuoda tämä esiin suhteessa. Samoin kuunnella toisen toiveita ja ajatuksia, antaa hänelle tilaa toteuttaa itseään ja unelmiaan, ja olla se kuka hän on.

Tämä on toisen huomioon ottamista. Jo vihkivalassa sanotaan, että avioliitossa kaksi tulee yhdeksi, mutta se ei suinkaan tarkoita, että toinen häviää ja toinen dominoi määräämällä. Se tarkoittaa sitä, että enää et ole vain sinä, vaan teistä tulee me. Sinun tekemäsi päätökset vaikuttavat kumppaniisi ja päinvastoin. Toimivassa parisuhteessa, jossa molemmat kokevat olonsa hyväksi, molemmilla on ääni ja molempien tarpeet otetaan huomioon.

Mitä ajatuksia tämä teksti sinussa herätti? Onko olemassa joku tärkeä asia tai pieni lisämauste, mikä tästä listasta sinun mielestäsi uupuu?

Silja Matsi
Ratkaisukeskeinen terapeutti

Varaa aika terapiaan puhelimitse: 09 2280 5267 (kesällä poikkeusajat) tai nettiajanvarauksesta.

Varaa aika Soita