Suon villi laulu

Suon villi laulu

Draamaa puhkuva kirja maalaa kuvaa etelävaltioiden suoalueesta, sen villistä luonnosta ja kauneudesta. Se on kirjan kantava voima kaikessa hiljaisuudessaan.

Koskettava tarina pienestä Kya-tytöstä, jonka kaoottisessa perheessä riitelevät sekä vanhemmat että sisaruksetkin. Isä on väkivaltainen äitiä kohtaan. Vuorotellen kaikki perheenjäsenet hylkäävät Kyan ja hän jää asumaan yksin alakouluikäisenä. Koulu ei jää kesken, koska se ei ehdi edes alkaa Kyan kohdalla.

Kya oppii elämään yksin ilman kontakteja janoten yhteyttä toisiin. Hän ei osaa lukea ja yhteys muihin löytyy ensin eläimistä ympärillä. Myöhemmin hän löytää muutaman ihmisen, jotka kiinnostuvat hänestä ja saavat häneen kontaktin Kyan itse asettamilla ehdoilla. Ihmissuhteissa pelästynyt Kya ei luota helposti toisiin eikä siten päästä muita lähelle. Vähitellen Kyalle muodostuu muutama merkittävä ihmissuhde.

Kaipaamme kaikki yhteyttä niin toisiin ihmisiin kuin itseemme. Kirjan päähenkilö janoaa yhteyttä muihin, kaipaa keskustelua, yhteyttä ja kosketusta. Kukaan ei pärjää yksin. Kirjassa muutama merkittävä ihminen näyttäytyy käänteentekevänä sille, miten Kya näkee itsensä.

Satu yksinasuvasta tytöstä on kaikessa karkeudessaan sujuvaa luettavaa. Tosin se onkin aikuisten satu, joka päättyy hyvin. Tarinan voisi nähdä myös kertomuksena, jossa lastensuojelu ei toimi ja heikoimmista ei pidetä huolta. Eittämättä kirja on bestseller, sillä haluammehan kaikki uskoa satuihin ja onnellisiin loppuihin. Maailmassa tarvitaan aina toivoa paremmasta.

Itse jään leikittelemään mielessäni sitä, mitä olisi tapahtunut, jos perhe olisi onnistunut luomaan turvallisen perustan asua yhdessä. Millainen tarina olisi ollut, jos niukkuudessa elänyt perhe olisi löytänyt keinoja kommunikoida keskenään? Traumaperheessä voi syntyä monta erilaista tarinaa. Nämä tarinat eivät yhdisty tai kohtaa tässä perheessä, sen tämä kirja esittää kaikessa niukkuudessaan. Jonkinlainen hiljainen rauha välittyy silti kirjassa ja sen äärelle on helppo pysähtyä.

Owens, Delia: Suon villi laulu. WSOY 2020

Sirpa Pitkäniitty
psykologi, psykoterapeutti, seksuaalineuvoja

Varaa aika puhelimitse: 09 2280 5267  tai  nettiajanvarauksesta.

Varaa aika Soita