Analyyttinen ajattelu ja tiedollisuus on tärkeää. Näin ollen on vain luontevaa, että monet osoittavat ensimmäisenä päätään, kun keskustelemme terapiassa siitä, missä jokin asia tai tunne tuntuu. Presidentit, tulvat, sodat, vastaamattomat viestit, kalakeittoon tarvittavat ainekset, huominen koululuistelu, luistimet, jotka saatettiinkin myydä viime talvena ja paikat, joissa ne voisivat ollen, ellei myyty, täyttävät omankin pääni. Siihen saakka,... Lue lisää...
Syksyt ovat erojen huippuaikaa, joten on syytä antaa niille vähän huomiota. Ei siksi, että olisi hyödyllistä jälkiviisastella, vaan siksi, että eroa pohditaan usein monta kuukautta, jopa vuosia. Mitä aiemmin pohdintoihin tarttuu, sitä todennäköisemmin ajatukset eivät mene umpisolmuun. Kaikki erot eivät tietenkään noudata samaa kaavaa ja erojen syitä on monia. Silti on tunnistettavissa kolme yleisintä syytä... Lue lisää...
Muutosten syksy on käsillä. Uusi kuntosali, kiinnostava projekti, pehmeä villaneule ja ehkäpä uusia tuttavuuksia. Myös erot kuuluvat tähän listaan. Ilmiö perustuu tilastoihin ja on johdettavissa loma-aikana tapahtuviin psykologisiin ajatusprosesseihin. “Kesä ei tuonut toivottua harmoniaa ja nyt edessä häämöttää raskas talvi. Pitäiskö vain luovuttaa?” Päätöstä tehdessä on tärkeää ymmärtää, mistä suhteen ongelmat johtuvat. Ihmissuhteet eivät ole... Lue lisää...
Seuraavaksi jaan kanssasi muutamia tehokkaita strategioita, jotka voivat auttaa sinua sosiaalisen tilanteiden jännityksen kanssa ja löytämään enemmän rentoutta ja luottamusta itseesi näissä tilanteissa: 1. Tunnista ajatuksesi ja tunteesi sekä haasta negatiiviset tulkinnat: Ensimmäinen askel jännitykseen tutustumisessa on tiedostaa omat ajatuksesi ja tunteesi. Seuraa, mitä mielessäsi liikkuu ja miten kehosi reagoi erilaisiin tilanteisiin. Tunnistamalla jännityksen merkit... Lue lisää...
Sosiaalisten tilanteiden jännittäminen – monelle tuttu tunne, joka voi joskus vaikuttaa jokapäiväiseen elämäämme. Mutta mistä tämä jännitys oikein johtuu ja mitä se todella tarkoittaa? Yleisyys: Jännittäminen on yleistä ja melkeinpä kaikki jännittävät sosiaalisissa tilanteissa! Uskomme usein olevamme ainoa, joka joutuu kamppailemaan jännityksen kanssa. Todellisuudessa sosiaalisten tilanteiden jännittäminen on kuitenkin universaali ilmö. Yleistä on myös pelko... Lue lisää...
ADHD -piirteiset ihmiset ovat usein luonteeltaan spontaaneja, avoimia, aktiivisia ja huumorintajuisia. Oivia kumppaniehdokkaita ja potentiaalisia parisuhdeihmisiä. Ihmissuhdevaikeudet ovat kuitenkin melko tavallisia aikuisiän tarkkaavuushäiriöissä. Tutkimusten mukaan suhteen on todettu päättyvän todennäköisemmin eroon, jos toisella kumppaneista on ADHD. Miksi näin ja onko asialle mitään tehtävissä? Monilla ADHD -piirteisillä on elämän mittaista kokemusta tunteesta, ettei oikein koskaan sovi joukkoon. Keskusteluja... Lue lisää...
Monet saattavat muistaa muumeista tutun jakson, jossa muumimamma lähtee pois muumilaaksosta, retkelle etsimään uusia ainesosia kokkailuihinsa isoäidin reseptikirjan avulla. Sillä aikaa muu perhe jää hämmentyneenä keskenään kotiin muumitaloon – siivoamaan ja tekemään kodin askareita. Jakso kuvastaa hyvin perheenjäsenten välisiä suhteita ja muodostuneita roolituksia, jossa jokainen herkästi ajautuu olettamaan asioiden etenevän aina tietyllä lailla. Kun muumitalon... Lue lisää...
Työnohjaaja ei nimestään huolimatta mene työpaikalle kertomaan kuinka ihmisten pitäisi siellä työtään tehdä. Työnohjaus on tila ja paikka pysähtyä työn tekemisen äärelle työnohjaajan kanssa joko yksin tai yhdessä työryhmän kanssa. Työnohjauksessa pääsee pohtimaan työssä onnistumisia, mutta myös kehittämisen kohteita. Mikä toimii hyvin, mitä haluan säilyttää. Onko jotain mihin toivon muutosta ja voinko tehdä itse jotain... Lue lisää...
Jonain päivänä rakas lapseni on aikuinen. Toivon hänen jokaiselle askeleelleen ja valinnalleen onnea, rakkautta, valoa ja onnistumista. Toivon, että voin olla hänen tukenaan, ja myös toivon, että hän kulkee kanssani elämänpolkua tuoden iloa ja väriä elämääni. Sanotaan että, ”pienet lapset ja pienet murheet, isot lapset ja isot murheet”. Lausahdus tuntui ärsyttävältä silloin aikoinaan, keskellä valvottuja... Lue lisää...
Nykypäivän elämänrytmi on kiihkeää ja niin yksi jos toinenkin valittaa stressiä ja uupumusta. Meillä kaikilla on omat keinomme yrittää rauhoittua ja rentoutua tämän kiihkeyden mukanaan tuomista rasituksista. Yksi juo lasin punaviiniä, toinen makoilee sohvalla. Kolmas treenaa salilla ja neljäs hypnotisoituu Insta Reelsien äärelle. Riittääkö tämä? Onko avain palautumiseen rasituksen lisääminen kovaa liikkumalla, alkoholia nauttimalla tai... Lue lisää...
Käytämme sivuillamme evästeitä mahdollistaaksemme turvallisen ja käyttäjäystävällisen kokemuksen.. Voit hyväksyä kaikki evästeet tai vain välttämättömät. Voit myös muokata valintojasi evästeasetuksista.
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these cookies, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may have an effect on your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. These cookies ensure basic functionalities and security features of the website, anonymously.
Cookie
Kesto
Kuvaus
cookielawinfo-checbox-analytics
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checbox-functional
11 months
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checbox-others
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-advertisement
1 year
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Advertisement".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-performance
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.
Performance cookies are used to understand and analyze the key performance indexes of the website which helps in delivering a better user experience for the visitors.
Cookie
Kesto
Kuvaus
YSC
session
This cookies is set by Youtube and is used to track the views of embedded videos.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Cookie
Kesto
Kuvaus
_ga
2 years
This cookie is installed by Google Analytics. The cookie is used to calculate visitor, session, campaign data and keep track of site usage for the site's analytics report. The cookies store information anonymously and assign a randomly generated number to identify unique visitors.
_gat_gtag_UA_3510993_3
1 minute
This cookie is set by Google and is used to distinguish users.
_gid
1 day
This cookie is installed by Google Analytics. The cookie is used to store information of how visitors use a website and helps in creating an analytics report of how the website is doing. The data collected including the number visitors, the source where they have come from, and the pages visted in an anonymous form.
Advertisement cookies are used to provide visitors with relevant ads and marketing campaigns. These cookies track visitors across websites and collect information to provide customized ads.
Cookie
Kesto
Kuvaus
_fbp
3 months
This cookie is set by Facebook to deliver advertisement when they are on Facebook or a digital platform powered by Facebook advertising after visiting this website.
fr
3 months
The cookie is set by Facebook to show relevant advertisments to the users and measure and improve the advertisements. The cookie also tracks the behavior of the user across the web on sites that have Facebook pixel or Facebook social plugin.
IDE
1 year 24 days
Used by Google DoubleClick and stores information about how the user uses the website and any other advertisement before visiting the website. This is used to present users with ads that are relevant to them according to the user profile.
test_cookie
15 minutes
This cookie is set by doubleclick.net. The purpose of the cookie is to determine if the user's browser supports cookies.
VISITOR_INFO1_LIVE
5 months 27 days
This cookie is set by Youtube. Used to track the information of the embedded YouTube videos on a website.