Arkisto

Kauppinen Nina

Olen toiminut pitkään pariterapia, eroauttamisen, perheasiain sovittelut, lastensuojelun ja päihdetyön parissa. Vastaanotolleni vo itulla myös yksin. Tarkastelen vuorovaikutusta tutkivalla asenteella eri näkökulmia parin kanssa yhdessä etsien. Työotteeni on myös toivoa herättävä. Muutos vaikeissakin tilanteissa on mahdollista!

Vesala Jouko

Terapia on mahdollisuus ymmärtää paremmin itseään ahdistavassa ja muuttuneessa elämäntilanteessa. Kriisi on kehityshaaste sekä yksilölle että parisuhteelle. Ulkopuolisen apu avaa oivaltamaan kriisin syitä ja auttaa löytämään tien eteenpäin niin yksilönä kuin pariskuntanakin. Työskentelymenetelmänäni on eri terapiamenetelmistä integroitu terapiatyö asiakkaan tilanteen mukaan. Keskeisenä on tunnekeskeinen ja psykodynaaminen menetelmä.

Silvola Antti

Terapiatyössä vahvuuksiani ovat aito läsnäolo, kuunteleminen ja kyky löytää asiakkaan kanssa yhdessä ongelmaksi koettuihin asioihin ja tilanteisiin uusia näkökulmia ja ratkaisuja.

Vähä-Ojala Ari

Toimin ratkaisu- ja voimavarakeskeisesti, ja tarjoan sekä pidempikestoista terapiaa että lyhytterapiaa. Kun asiakas on oivaltanut jotain merkittävää omasta elämästään, tunnen minäkin olleeni merkityksellinen. Haluan auttaa sinua elämääsi hankaloittavissa ongelmissa, jotta voisit elää mahdollisimman täysipainoisesti haluamallasi tavalla.
Kirsi Pihlaja - ratkaisukeskeinen terapeutti, työnohjaaja, vuorovaikutuskouluttaja

Pihlaja Kirsi

Voit tulla vastaanotolleni puhumaan esimerkiksi elämäntilanteen kriisistä, vaikeista ihmissuhteista, ahdistuksesta ja masennuksesta, päihdeongelmista tai traumaattisista kokemuksista. Pitkien terapiasuhteiden lisäksi annan tavoitteellista lyhytterapiaa, työnohjausta sekä yhden kerran intensiivi-istuntoja. Tervetuloa!

Salonen Sirpa

Psykoterapian avulla on mahdollisuus saada aikaan sellaisia muutoksia, jotka parantavat elämänlaatua – parempi yhteys itseen ja toiseen

Mäntykoski Jaana (ent. Ojanen)

Joskus ihminen tarvitsee aikaa ja toista ihmistä selkiyttämään ajatuksiaan. Silloin auttaa, kun saa purkaa tilannettaan ammattilaisen kanssa. Minun tehtäväni on tarjota työvälineitä ja kannustaa kohti muutosta.

Hyvärinen Emma

Tärkeintä työskentelyssäni on luoda turvallinen, hyväksyvä ja luottamuksellinen vuorovaikutus terapiatilanteisiin. Yhdessä huomaamme hyvän, jonka avulla käymme kiinni siihen, mikä ei toimi. Pariterapeuttina haluan kuunnella ja auttaa molempia puolisoita tasavertaisesti. En toimi tuomarina, vaan mahdollistan tilaa uudelle keskustelulle ja joustavuuden lisääntymiselle. Viitekehykseni on dialoginen ja narratiivinen.

Launos Ylva

Perheessä ja parisuhteessa on erilaisia vaiheita ja muutoksia sekä toisinaan elämänkriisejä, jolloin tarvitaan ulkopuolista apua. Erikoisosaamisalueitani ovat mm. mielenterveys- ja syömishäiriöt sekä kriisit. Olen valmis auttamaan ja tukemaan sinua ja perhettäsi niissä vaikeuksissa, haasteissa ja elämänkriiseissä, jotka vaikeuttavat tämänhetkistä elämäänne. Pyrin löytämään sopivimmat keinot yhdessä sovittuun tavoitteeseen pääsemiseksi kanssanne keskustellen. Terapiatyössä on mielestäni tärkeintä turvallinen, luottamuksellinen, tilaa antava ja hyväksyvä suhde.

Kiuas Suvi

Pyrin luomaan keskusteluihin lämpimän, läsnäolevan ja luottamuksellisen ilmapiirin, jolloin vaikeistakin asioista voi puhua turvallisesti. Yhdessä etsimme ymmärrystä, löydämme uudenlaisia näkökulmia ja teemme matkaa eteenpäin.