Uskottomuus – Parisuhteen karikot, osa 2

Uskottomuus – Parisuhteen karikot, osa 2

Uskottomuus on neliosaisen Parisuhteen karikot -blogisarjan toinen osa. Uusi blogikirjoitus julkaistaan perjantaisin.

Parisuhde on parhaimmillaan ihanaa. Syvää luottamusta toisen turvaan, hyväntahtoisuuteen ja rakkauteen. Se on levollista yhteyttä ja myös riittävän tilan antamista toiselle. Lupaa olla se, kuka on. Keskinäistä kunnioitusta ja arvostusta. Arvojen ja unelmien jakamista. Nautinnollista ja tyydyttävää seksielämää. Ja paljon muuta.

Joskus tämä kaikki on mukana yhteisessä arjessa vuodesta toiseen riittävänä voimavarana. Joskus ei. Arki kun on haastavaa kaikkine kiemuroineen. On sinun ja minun työt, meidän lapset, kaikkien harrastukset ja erilaiset temperamentit. Haasteiden keskellä erilaiset tarpeet ja pakokeinot. Väsymystä, kireyttä ja läheisyyden kaipuun lisäksi kovasti sen puutetta. Kommunikointi vähenee, suorittaminen lisääntyy ja toinen ei enää näytä tai tunnu siltä, että olisi samalla puolella. Katse kääntyy voimattomana toiseen ja syntyy uskomus, että jos tuo toinen muuttuisi, olisi toisenlainen ja ymmärtäisi minua paremmin, kaikki olisi taas hyvin. Ja sitten saattaakin tapahtua jotain, mikä pakottaa pysähtymään.

Pakopaikkana vieras peti

Arjen haasteiden kasvaessa ja pariskunnan etääntyessä, voi toisella tai molemmilla tulla tilaisuus päätyä vieraaseen petiin ja hakea ’helpotusta’ raskaaseen arkeen. Pieni pako arjesta voi tuntua hyvältä ajatukselta. Varsinkin jos tilaisuus tulee sopivasti puolison katseiden ulottumattomissa, voi olla helppoa työntää omantunnon ääni taka-alalle ja tarttua tilaisuuteen.

Pettämisen raja vaihtelee suhteissa. Yleisesti kuitenkin voidaan todeta, että kaikki sellainen, mikä rikkoo yhteistä sopimusta parisuhteesta ja uskollisuudesta, on uskottomuutta. Joillakin raja menee pornon katselussa, joillakin suutelemisessa ja joillekin vasta yhdyntä on pettämistä. Joka tapauksessa kokemus uskottomuudesta on usein hyvin kivuliasta ja rikkovaa molemmille osapuolille.

Uskottomuus aiheuttaa kipua kaikille osapuolille

Petetylle luottamuksen rikkoutuminen sekä oman kelpaamattomuuden ja arvottomuuden tunne ovat raastavia. Hän tuntee oikeutetusti vihaa, pelkoa ja surua. Petetty kävelee pettäjän perässä ja vaatii kuulla yksityiskohtia ja saada vastauksen kysymykseen miksi.

Pettäjän on vaikea kestää omaa syyllisyyttään ja nähdä aiheuttamaansa kipua toisessa. Hän tuntee syyllisyyttä, häpeää ja pelkoa siitä, että toinen ei anna anteeksi. Koti täyttyy ikävien ja raskaiden tunteiden painosta. Pettäjällä harvoin on vastauksia. Hän kyllästyy puhumaan samasta asiasta ja kokemaan syyllisyyden koko ajan uudestaan. Miksi ei voida antaa olla, kun anteeksikin on jo pyydetty?

Eteenpäin yhdessä

Uskottomuudesta selviäminen on yhteinen valinta ja matka, johon molempien on suostuttava. Uskottomuus voi johtaa tielle, jossa tutustutaan paremmin itseensä ja kumppaniin. Asian käsittelyssä molemmilla pitäisi olla kokemus, että on tullut kohdatuksi omien tunteidensa kanssa. Anteeksipyynnön pitäisi tulla omasta halusta, ei toisen vaatimuksesta. Sen pitäisi tuntua aidolta ja vilpittömältä. Anteeksiantaminen on prosessi, joka saattaa kestää ja sille tulisi myös antaa aikaa.

Uskottomuudesta voi selvitä yhdessä eteenpäin, mutta sen eteen pitää tehdä paljon töitä. Molemmat puolisot voivat tehdä vain oman osuutensa. Yhdessä jatkaminen tarkoittaa molemmilta vaivan näkemistä, jotta voi nousta omien ikävien ja raastavien tunteiden täyttämästä poterosta pois ja alkaa ottaa askelia kohti puoliväliä, jossa asioiden käsittely ja yhteisen tarinan rakentaminen olisi jälleen mahdollista. Joskus tämän työn tekemiseen voi tarvita myös ulkopuolista tukea. Jos uskottomuudesta on jo vuosia, mutta se otetaan aina riidan yhteydessä esille, asian ja siihen liittyvien tunteiden käsittely on vielä kesken.

Jokainen meistä päättää itse, millaisessa parisuhteessa haluaa elää ja kuinka monta kertaa pyytää tai antaa anteeksi. Jokaisen omalla vastuulla on kertoa toiselle, mikä on minulle ok ja mikä ei. Jos kumppani pettää toistuvasti sen aiheuttamasta tuskasta huolimatta, on hyvä pysähtyä miettimään, millaisessa parisuhteessa haluaa olla.

Parisuhteen karikot -blogisarja syventyy pitkän parisuhteen haasteisiin. Blogisarjan neljä osaa käsittelevät aikuisten haitallisia käyttäytymismalleja, uskottomuutta, eroa ja yhteisen elämän haasteita. Parisuhteen karikot -sarjan kirjoittaja Maritta Joki on kognitiivinen lyhytterapeutti sekä Ihminen tavattavissa -terapeutti.

Lue myös:

Aikuisia ja lapsia vai aikuisia lapsia – Parisuhteen karikot, osa 1
Saa myös erota – Parisuhteen karikot, osa 3
Yhdessä läpi elämän – Parisuhteen karikot, osa 4

Varaa aika terapiaan puhelimitse: 0922805267 tai nettiajanvarauksesta.

Varaa aika Soita